![]()
Esapekka Lappi jatkoi hienoja otteitaan myös Uudessa-Seelannissa ajaen viikonloppuna ylivoimaiseen voittoon Aasian-Tyynenmeren mestaruussarjan, FIA APRC:n avausosakilpailussa. Eroa kisan kakkoseen, tiimikaveri Gaurav Gilliin kertyi lopulta yli neljä minuuttia. Lappi johti Rally of Whangarei-rallia lähdöstä maaliin.
![]()
Loimaalaisen Niko Niemisen kahden rallin rupeama Baltiassa päättyi R2-ryhmässä mainioon kolmanteen sijaan Latvian Talsi rallissa. Viikkoa aiemmin Tallinnan rallissa Nieminen ajoi luokkansa viidenneksi etuvetoisella Ford Fiestallaan.
![]()
Peugeotin Bryan Bouffier voitti osana rallin EM-sarjaa ajetun legendaarisen Korsikan asfalttirallin ennen toiseksi sijoittunutta Jan Kopeckyä. Täten tsekkiläisen Skoda-kuljettajan tämän vuoden sataprosenttinen voittoprosentti katkesi Korsikan saarella.
![]()
Uusikaupunkilainen Jussi Kumpumäki käynnisti kilpailukautensa viikonvaihteessa Viron perinteisessä Tallinna-rallissa, johon hän osallistui Printsport Racing -tiimin Citroen DS3 R3T -kilpurilla. Lyhyen ennakkotestin myötä Kumpumäki oli luottavainen mahdollisuuksiinsa kamppailla rallissa nopeimman kaksivetoisten tittelistä.
![]()
17-vuotias Taisko Lario ajoi viime viikonvaihteessa rallidebyyttinsä, kun toisen polven rallikuski kilpaili Viron Tallinna-rallissa. Kartanlukija Pasi Törmän opein nuorukainen teki tarkkaa työtä jo nuotitusvaiheessa ja kaksipäiväisestä kilpailusta lohkesi hyvä tulos.
![]()
Kesälle olisi tarjolla kaksi hienoa ja tapahtumarikasta fanimatkaa Rallisportin lukijoille eli heinäkuussa Rally Estonia (18.-21.7) ja elokuussa Saksan MM-ralli (21.-26.8) eli Rallye Deutschland. Molemmat rallitapahtumat ovat muodostuneet suomalaisten rallinystävien suosikeiksi eikä vähiten edullisten matkakustannusten vuoksi.