![]()
Loimaalaisen Niko Niemisen kahden rallin rupeama Baltiassa päättyi R2-ryhmässä mainioon kolmanteen sijaan Latvian Talsi rallissa. Viikkoa aiemmin Tallinnan rallissa Nieminen ajoi luokkansa viidenneksi etuvetoisella Ford Fiestallaan.
![]()
Toisen polven rallikuski 17-vuotias Taisko Lario ajaa viikonloppuna rallidebyyttinsä aloittaen suoraan nuottirallista, kun hän asettuu viivalle Viron Tallinna-rallissa. Tulokaskuskin kartanlukijana toimii kokenut Pasi Törmä, jolla on antaa oppeja ja vinkkejä nuorelle kuljettajalle.
![]()
Suomessa kesäkuun alussa ajettava rallicrossin EM-osakilpailu, RX Finland, on jälleen saanut mielenkiintoisen nimen osallistujalistaansa. Sarjaan ilmoittautuneita Super1600-luokan kuljettajia haastamaan asettuu rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholmin suojatti, 19-vuotias Joni Wiman.
![]()
Rallin SM-sarjan odottaessa kesäkuista sorakauden alkuaan, sarjajohdossa oleva Juha Salo verryttelee ranteitaan rallisprintin merkeissä tulevana viikonloppuna. Salo ajaa Mitsubishi Lancer Evo9:llä Future Cupin avausosakilpailut, lauantaina Keravalla ja sunnuntaina Nurmijärvellä.
![]()
Andreas Ambergille ja kartanlukija Mikko Lukalle Portugalin MM-ralli oli raastava opintomatka. Eroa junioriluokan voittajaan, Pontus Tidemandiin tuli rutkasti, yli viisi minuuttia, mutta Ambergin hymy ei maalissa Algarven stadionilla hyytynyt neljännen sijan pisteiden jäljiltä.
![]()
Junioreiden MM-rallikausi polkaistiin vauhdilla käyntiin Portugalin avausosakilpailulla. Toisena suomalaisparina sarjassa ajavat Niko-Pekka Nieminen ja Mikael Korhonen eivät löytäneet kisan aikana aivan toivomaansa vauhtia päälle. Kärki karkasi, joten maaliin Faroon saapui lievästi pettynyt nuorukainen.