Hei 13, 313 päivää sitten

Ford Fiesta-rallisarja käynnistyy Kouvolasta

Ford Fiesta-rallisarja käynnistyy Kouvolasta

Ensimmäinen uudistettu Fiesta SportTrophyn osakilpailu ajetaan viikonloppuna Kouvolan SM-rallin yhteydessä. Ralli käynnistyy jo yleisöerikoiskokeen merkeissä perjantai-iltana, mutta huomenna lauantaina ohjelmassa on pitkä rallipäivä kahdeksan erikoiskokeen myötä.

Tänä vuonna Fiesta SportTrophy -sarjassa ajetaan neljä osakilpailua. Avauskilpailussa lähtöviivalle asettuu kahdeksan etuvetoista Ford Fiestaa, josta muodostui etuvetoisten luokkien suosituin automalli.

Viime vuonna sarjan voittanut Jukka Korhonen on jälleen mukana. SM-sarjan ohella myös Britannian sarjassa tällä kaudella esiintyvä kuljettaja kilpailee yhdessä sukunimikaima Mikael Korhosen kanssa:

- Fiesta R2 on erittäin kilpailukykyinen kilpuri nuorelle kuljettajalle. Tällä pystyy kilpailemaan varsin kustannustehokkaasti, kuten menestyksekäs viime kausi meille opetti. Nyt meillä on takana hyvät testit, joilla pystyin vahvistamaan omia käsityksiäni sorasäädöistä. Luokkavoitosta lähdetään luonnollisesti ajamaan, Jukka Korhonen totesi.

Viime vuonna sarjapisteissä kolmanneksi päätynyt Niko Nieminen kilpailee tällä kaudella Pasi Haatajan lukemien nuottien mukaan. Tämän kaksikon kauden pääpaino on myös Britannian rallisarjassa, mutta he aikovat ajaa ne Fiesta-sarjan kisat, jotka sopivat kilpailukalenteriin.

- Viime kesänä oli epäonnea SM-rallien yhteydessä ajetuissa Fiesta-sarjan kisoissa. Ne laskivat meidän sarjasijoitusta yhdellä pykälällä. Tämä kilpailu on meille oikeastaan testikisa Suomen MM-rallia varten, joten tarkoitus on ajaa ehjä kisa, tasaisen kovaa ja tähdätä maaliin, Niko Nieminen summasi.

Täksi kilpailukaudeksi Ford Fiestan ohjaamoon siirtynyt entinen Nuorten Suomen mestari Andreas Amberg on ollut tyytyväinen kalustoonsa. Hän on kartanlukijansa Matti Heikkisen kanssa SM-pisteissä kolmantena ja hän tähtää menestykseen myös Fiesta-sarjassa:

- Mitalin syrjässä ollaan kiinni hyvän alkukauden ansiosta. Kouvolassa nähdään varmaan oikein tiukka kisa sekä SM-pisteistä että nyt alkavan Fiesta-sarjan pisteistä, Andreas Amberg jutteli.

Sarjan kokenein kuljettajapari on Raimo Kaisanlahti ja Mikko Kaikkonen, jotka ottivat tuntumaa Fiesta R2-kilpuriin torstaina testierikoiskokeella. Kaisanlahti on nautiskellut ralliharrastuksestaan jo useamman vuoden ajan Fordilla.

Vastaavasti sarjan nuoriso-osastoa edustaa uusi nimi Henri Tuomisto, joka on aloittanut kilpailemisen nuottiralleissa vasta tänä kesänä. Tuomisto ja kartturi Tommi Alkula kisaavat myös ensimmäistä kauttaan Ford Fiesta R1-mallilla, josta on kertynyt kokemusta neljän kilpailun verran.

Tuttujen kotimaisten kuljettajien kirittäjäksi Kouvolan osakilpailuun lähtee kolme ulkolaista nimeä: britti Elfyn Evans, ruotsalainen Fredrik Åhlin sekä espanjalainen Nil Solans.

Etukäteen mielenkiintoisin nimi heistä on Elfyn Evans, joka johtaa Britannian rallisarjaa sekä kilpailee Ford
Fiestalla myös MM-rallien ohessa ajettavassa WRC Academy -luokassa.

Kuva: Jarno Saari

Rallisport.net

social social

Share "Ford Fiesta-rallisarja käynnistyy Kouvolasta" via

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommenttisi

Tiedotteet
Tou 20, 2 päivää sitten

Nieminen 3. ja 5. Baltian kiertueella

Nieminen 3. ja 5. Baltian kiertueellaLoimaalaisen Niko Niemisen kahden rallin rupeama Baltiassa päättyi R2-ryhmässä mainioon kolmanteen sijaan Latvian Talsi rallissa. Viikkoa aiemmin Tallinnan rallissa Nieminen ajoi luokkansa viidenneksi etuvetoisella Ford Fiestallaan. Tallinna rallissa käytiin tasainen kilpailu nopeavauhtisilla teillä. Nieminen joutui taipumaan taistelun neljännestä sijasta terävästä loppurutistuksesta ...

Tou 9, 13 päivää sitten

Taisko Larion rallidebyytti nuottirallissa Tallinnassa

Taisko Larion rallidebyytti nuottirallissa TallinnassaToisen polven rallikuski 17-vuotias Taisko Lario ajaa viikonloppuna rallidebyyttinsä aloittaen suoraan nuottirallista, kun hän asettuu viivalle Viron Tallinna-rallissa. Tulokaskuskin kartanlukijana toimii kokenut Pasi Törmä, jolla on antaa oppeja ja vinkkejä nuorelle kuljettajalle. Pasi Törmä on itse ajanut menestyksekkäästi rallia ja myös ...

Tou 8, 14 päivää sitten

Grönholmin suojatti mukana EM-kisassa Tykkimäellä

Grönholmin suojatti mukana EM-kisassa TykkimäelläSuomessa kesäkuun alussa ajettava rallicrossin EM-osakilpailu, RX Finland, on jälleen saanut mielenkiintoisen nimen osallistujalistaansa. Sarjaan ilmoittautuneita Super1600-luokan kuljettajia haastamaan asettuu rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholmin suojatti, 19-vuotias Joni Wiman. Nuoresta iästään huolimatta Joni Wiman on varsin kokenut autourheilija. Hän on ajanut ...