Maa 18, 433 päivää sitten

Laura Suvannolla opettavainen talvikausi

Laura Suvannolla opettavainen talvikausi

JAM Racing Teamin Laura Suvanto on kurvaillut talvikauden kisat varsin positiivisissa merkeissä. Kilometrejä on kertynyt hyvä määrä ja paljon oppia on karttunut erilaisista tiestöistä.

Turun UA:ta edustava Laura ja kartanlukijana toimiva Reeta Hämäläinen lähtivät Kuortaneen rallispeciaaliin hyvin valmistautuneina:

- Olin treenannut aikaisemmin viikolla muutaman päivän ja vielä perjantaina ennen kisaa vedettiin Reetan kanssa vähän shakedownia. Ajoimme kisan taas ”pimeenä”, eli emme ennakkotutustuneet reittiin.

- Haastava ja hieno reitti, joka tarjosi joka EK:lla vähän tilanteen tynkää. Kuitenkin maalissa onnistuneesti luokan kolmossija, joten iloisella fiiliksellä lähdettiin myös seuraavana päivänä odottaneeseen sprinttiin, Laura kertasi.

Keuruun rallisprint oli tiimin talvikauden päätöskisa. Laura Suvanto sijoittui luokassaan toiseksi, ollen koko kisan nopein nainen ja vielä V1600-luokan autojen neljänneksi nopein.

- Tie vaikutti nopealta, jossa oli muutama tarkkaan ajettava paikka. Lähtönumeroni oli 101, joten
melkoiset urat olivat jo muodostuneet reitille. Ne eivät juurikaan haitanneet, sillä uranpohjaltahan
sitä pitoa löytyy. Kaksi hyvää suoritusta, ja toisella vedolla sain vielä parannettua neljä sekkaa aikaani. Hyvä päätös talvikaudelle!

- Ajamista jatketaan taas keväämmällä kun kelit sen sallivat. Nyt on aika keskittyä taas fysiikka- ja nuottitreeneihin sekä englannin kieleen.

- Alkukaudesta jäi kaikin puolin erittäin hyvät fiilikset, joilla jatketaan taas keväämmällä.
Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja tukijoille, jotka ovat olleet vauhdissa mukana, Laura lausui.

Rallisport.net

social social

Share "Laura Suvannolla opettavainen talvikausi" via

2 lukijaa kommentoi

Lisää kommentti
  1. 20.3.2012
    Mukava lukea artikkelia nuorista ja heidän otteistaan! Ainut mikä laittoi todella ISON kysymysmerkin oli lause jossa kerrottiin että ajettiin pimeeseen? Siis minkä ihmeen takia? Tottakai jos tavoitteet ovat F-Cupissa niin ymmärrän, mutta rehellisyyden nimissä en ymmärrä tätä!!! Miksi? Jossakin määrin pimeät rallit ovat historiaa.. ainakin jos aikoo joskus kilpailla muuallakin kuin Suomessa. Tässä on minun mielestä iso ongelma suomalaisessa rallin kehittämisessä. Nuotti on kaikista tärkein ja nuotitus myös helpoin treenata. Mukava tiedote ja olisi mukava saada vastaus kysymykseen. Vastaa
  2. 20.3.2012
    Olisiko pimeeseen ajoon ihan vaan syynä, että kun pääsee ajamaan esim. Naisten SM sarjaa niin kisat eivät ole ennakkotutustuttavia. Vastaa

Jätä kommenttisi

Tiedotteet
Tou 24, 23 tuntia sitten

Laura Suvanto valmiina kesän rallihaasteisiin

Laura Suvanto valmiina kesän rallihaasteisiinRallin junioreiden SM-sarjan ensimmäinen soraralli on edessä tulevana viikonvaiheena Joutsassa, jonne Laura Suvanto ja VAG Motorsport-tiimi starttaavat hyvin valmistautuneena. 18-vuotias Turun UA:ta edustava kuljettaja on ehtinyt koulun ohella tehdä kevään aikana nuotitus- ja ajoharjoituksia, joiden lisäksi kesän kisakausi aloitettiin viime ...

Tou 22, 3 päivää sitten

Joonas Tokee hakee luokkavoittoa Ovisepistä

Joonas Tokee hakee luokkavoittoa OvisepistäEnsi lauantaina ajetaan kesäkauden ensimmäinen junioreiden SM-rallisarjan eli RSJM-sarjan osakilpailu, Ovisepät Ralli Joutsassa. Sitä ennen Joonas Tokee suoritti hyvän lämmittelyn ja ajoi treenikisan viime lauantaina Black Rocket -rallin merkeissä. Jo kyseistä rallia ennen 18-vuotias kuljettaja osallistui AKK:n Driver Academyn nuotti- ja ...

Tou 20, 5 päivää sitten

Nieminen 3. ja 5. Baltian kiertueella

Nieminen 3. ja 5. Baltian kiertueellaLoimaalaisen Niko Niemisen kahden rallin rupeama Baltiassa päättyi R2-ryhmässä mainioon kolmanteen sijaan Latvian Talsi rallissa. Viikkoa aiemmin Tallinnan rallissa Nieminen ajoi luokkansa viidenneksi etuvetoisella Ford Fiestallaan. Tallinna rallissa käytiin tasainen kilpailu nopeavauhtisilla teillä. Nieminen joutui taipumaan taistelun neljännestä sijasta terävästä loppurutistuksesta ...