Kes 6, 351 päivää sitten

Pajusella kunnon kilometrit Lapuan SM-ralliin

Pajusella kunnon kilometrit Lapuan SM-ralliin

Rallin SM-sarja jatkuu viikonloppuna Lapualla. Edellinen osakilpailu ajettiin helmikuun lumilla. Mikko Pajunen pääsee Pohjanmaan lakeuksille hienossa tilanteessa. Hän on ajanut kevättauon aikana peräti neljä rallia: kolme Italiassa sekä yhden koti-Suomessa.

Lapuan osakilpailuun Pajunen starttaa kartanlukijansa Kaj Lindströmin kanssa Tommi Mäkinen Racingin Subarulla.

- Ihan hyvin on kilometrejä alla. Tietysti Italiassa auto on vähän toisenlainen (Renault Twingo Evo) kuin tämä Subaru, mutta on kuitenkin päästy ajamaan paljon. Ajoimme yhden testikisan nyt Subarulla Suomessa, ja pientä totuttelua se taas vaati, Pajunen sanoo.

Pajunen on SM-sarjan yhteispisteissä talven jälkeen kolmantena. Jokaisessa talven osakilpailussa hän oli kolmas.

- Ihan hyvällä mielellä ollaan. Auto tuntuu hyvältä, ja tuntuu että kesällä tällainen iso auto rullaa kevyemmin kuin talvella. Vähän ajetaan vielä rallin alla alustatestiä ja kokeillaan iskunvaimentimissa muutamia juttuja. Sanoisin kyllä, että hyvällä mallilla ollaan, Pajunen sanoo.

- Kyllä me nyt yritämme voittaa. Aika isot ja nopeat siellä odottavat. Ihan tosissaan saa laskea menemään. Viime vuonna ajoimme Lapualla pikkuluokan Renaultilla, ja voi olla, että teemme nuotit kokonaan uudestaan vaikka samoja erikoiskokeita olisikin, Pajunen puntaroi.

Lapuan osakilpailu ajetaan lauantaina. Perjantaina kuljettajat saavat ennakkotutustua eli nuotittaa erikoiskokeet.

Rallisport.net

social social

Share "Pajusella kunnon kilometrit Lapuan SM-ralliin" via

Ei vielä kommentteja.

Jätä kommenttisi

Tiedotteet
Tou 20, 2 päivää sitten

Nieminen 3. ja 5. Baltian kiertueella

Nieminen 3. ja 5. Baltian kiertueellaLoimaalaisen Niko Niemisen kahden rallin rupeama Baltiassa päättyi R2-ryhmässä mainioon kolmanteen sijaan Latvian Talsi rallissa. Viikkoa aiemmin Tallinnan rallissa Nieminen ajoi luokkansa viidenneksi etuvetoisella Ford Fiestallaan. Tallinna rallissa käytiin tasainen kilpailu nopeavauhtisilla teillä. Nieminen joutui taipumaan taistelun neljännestä sijasta terävästä loppurutistuksesta ...

Tou 9, 13 päivää sitten

Taisko Larion rallidebyytti nuottirallissa Tallinnassa

Taisko Larion rallidebyytti nuottirallissa TallinnassaToisen polven rallikuski 17-vuotias Taisko Lario ajaa viikonloppuna rallidebyyttinsä aloittaen suoraan nuottirallista, kun hän asettuu viivalle Viron Tallinna-rallissa. Tulokaskuskin kartanlukijana toimii kokenut Pasi Törmä, jolla on antaa oppeja ja vinkkejä nuorelle kuljettajalle. Pasi Törmä on itse ajanut menestyksekkäästi rallia ja myös ...

Tou 8, 14 päivää sitten

Grönholmin suojatti mukana EM-kisassa Tykkimäellä

Grönholmin suojatti mukana EM-kisassa TykkimäelläSuomessa kesäkuun alussa ajettava rallicrossin EM-osakilpailu, RX Finland, on jälleen saanut mielenkiintoisen nimen osallistujalistaansa. Sarjaan ilmoittautuneita Super1600-luokan kuljettajia haastamaan asettuu rallin kaksinkertaisen maailmanmestarin Marcus Grönholmin suojatti, 19-vuotias Joni Wiman. Nuoresta iästään huolimatta Joni Wiman on varsin kokenut autourheilija. Hän on ajanut ...