Tervetuloa uudelle Rallisport.net – sivustolle. Idea sivuston uudelleen julkaisusta on muhinut pitkään, ensinnä Samin ja Jarnon mielissä ja sittemmin siitä innostuimme me muutkin! No, sivut on auki ja ideoita päät täynnä. Ansiotyöt vaan aina välillä haittaa harrastuksia, mutta lupaan, että vielä tärähtää! Keskiviikkona tuotettu XXXX-Tampereen Pistejäärata -livelähetys antoi esimakua siitä, mitä tuleman pitää.
Minulla oli tapana kirjoitella blogia säännöllisen epäsäännöllisesti omille sivuilleni. Nyt Rallisportin myötä, olen lupautunut tekemään sitä hieman aktiivisemmin tänne!
Parhaillaan käynnissä olevan Mexicon rallin tulokset ovat mielenkiintoista luettavaa, viiden erikoiskokeen jälkeen…
Siihen en voi muuta sanoa, kuin että mitä minä sanoin..!?
Lainaus blogistani 21.11.2011:
21.11.2011 – Ensiksi onnittelut Ranskaan..kahdeksannen kerran perä jälkeen!!
Omakohtaiset kokemukset tämän vuoden WRC-mestarista alkoivat vuonna 2000, Walesin rallista. Silloin saatiin vielä Loeb erikoiskokeella ajamalla kiinni, hänen ajaessa A-ryhmän Saxolla ja meidän ollessa liikkeellä Papusen Jouni Evo 3:lla.
Vuonna 2001 ajoimme S1600-luokan MM-sarjaa ja Loeb voitti kaikki viisi osakilpailua, johon osallistui. FIA erikoisluvalla hän oli saman vuoden San Remossa matkassa WRC-Citroenilla ja sijoittui tuolla toiseksi, reilut 10 sekuntia Panizzin perässä. Melkoinen ”asfalttipelle” siis, joka vuosien saatossa on siis voittanut myös muillakin pinnoilla….
Entäs aika Hirvosen ja Latvalan jälkeen? Toki vielä saumansa tehdaspaikkaan on Juho Hännisellä.
2000-luvun alussa, kotimaista SM-sarjaa ajettiin kovalla kalustolla ja maailmalle ”yritettiin” melko laajalla rintamalla, WRC, S1600 ja Gr.N-kalustolla, muutamia nimiä mainitakseni:
Ampuja, Hagström, Kangas, Katajamäki, Laukkanen, Paasonen, Pykälistö, Sohlberg, Tuohino ym…
Mentiinkö näissäkään projekteissa maaliin, on sitten toinen juttu, mutta ainakin YRITETTIIN!
Kysymys kuuluukin, mistä löydetään kotimainen nimilista näille tämän hetkisille ”haastajille”..?
- Mads Østberg, 24 v.
- Ott Tänak, 24 v.
- Andreas Mikkelsen, 22 v.
- Thierry Neuville, 23 v.
Ettei vaan olisi niin, että meidän kulta-ajat ovat taakse jäänyttä elämää..?!
Kyselee Eläkeläinen
jussi at rallisport.net

1 lukijaa kommentoi
Lisää kommentti